Näytä mulle kuka mä olen?

Siitä on kulunut pitkä aika, kun mä viimeksi kirjoitin tänne. Tuntuu, kuin kesä ja kaikki vuodenajat siinä välissä olisi skipattu ohi ja yhtäkkiä on joulukuu.. On surullista ajatella, että tää vuosi on mennyt multa ohi, enkä oo voinut viettää sitä niinkuin 21 vuotiaan nuoren naisen kuuluisi.. Toisaalta mulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kun olla täällä hoidossa ja samalla yrittää etsiä itseäni tän sairauden takaa... Sillä toisaalta enään mä en haluais laskea kuolemaa toiseksi vaihtoehdoksi , vaikka hoidon alussa se tuntuikin siltä ainoalta oikealta.

Tää vuosi on ollut erillainen; rankka ja vaikea. Silti haluun ajatella, että vaikka tää vuosi on mennyt aika lailla ohi, tää on ollu ainoo oikee vaihtoehto mun ja oman tulevaisuuteni parhaaksi. Mä en sano, että tää olisi helppoa, koska sitä se ei missään nimessä ole. Haluun kuitenkin uskoo että joku päivä mä huomaan tämän kaiken olleen sen arvoista.

Joulukuun lopussa mulla päättyy hoito täällä kokkolassa Syömishäiriöklinikalla ja uudet haasteet alkavat omassa kotikunnassa. Hoito sinänsä jatkuu, mutta haasteina on päiväosastolle siirtyminen ja viikonloppuisin pitäisi pärjätä ilman tukea. Tää on suuri askel mulle ja valehtelisin jos sanoisin, ettei mua pelotta tuleva ja se miten tuun pärjäämään esim. viikonloput. Varsinkin kun oon vielä aika voimaton omaa sairauttani vastaan.

Mutta onneksi mulla on  mun ystävät ja perhe, jotka pitää musta huolen ja tukee silloin, kun mä olen voimaton <3