Nyt kun viemme jo lähes viimeisiä päiviä, kulunut vuosi toi paljon niin yllättävää, ihanaa sekä raskasta. Siltikään en heittäisi päivääkään pois, koska kaikki tämä on auttanut minua oppimaan & kehittämään itseäni lisää.
Törmäsin eilen mielenkiintoiseen kysymykseen liittyen syömishäiriötä sairastavan ajatusmaailmaan, jonka ajattelin jakaa tänne. Sitä kyseistä kysymystä olen myös tänään pohtinut sen tuomineen ajatuksineen. Pidän siitä että ihmiset tulevat kysymään, koska haluavat ymmärtää ja oppia mitä sairastuneen ihmisen päässä liikkuu. Toki muistuttaakseni, jokaisella sairastavalla nämä ovat yksilöllisiä ja voivat poiketa omista kokemuksistani.
Kysymys joka minulta kysyttiin oli, miten sairastava näkee muut ympärillä olevat ihmiset itseensä verrattuna? Näinkö heidät kenties isompana vai laihempina?
Itse näin pienimmillänikin, muut ympärilläni olevat ihmiset pienempänä, kuin itseni.
Kehonkuvan vääristymän takia on vaikea nähdä realistisesti omaa kokoansa oikein, taikka verrattaessani itseäni muihin.
Todellisuudessa näen usein edelleenkin muut ihmiset sopusuhtaisempina sekä pienempinä kuin itseni, mutta osaan hokea itselleni samalla niitä faktoja, "olen terveessä painossa ja siinä minun pitääkin pysyä korjatakseni itseni kaikelta siltä, mitä olen kropalleni aiheuttanut vuosien varrella"!
Nyt joulukuun lopulla minut on kirjattu kokonaan ulos hoidosta. Tiesin sen toki tulevan ja sain tietää siitä jo syksyllä. Sain ajattelu aikaa, sekä käydä läpi yhdessä ajatuksia ja tunteita joita tieto nosti päähäni. Kaikkien näiden monien vuosien jälkeen olen siis valmis.
Olen valmis pärjäämään itsenäisesti niiden faktojen ja "työpakkini" kanssa, jotka olen vuosien varrella kerännyt avuksi.
Olen diagnoosien mukaan osittain toipunut. Tulee päiviä kun kehonkuva on pahemmin vääristynyt sekä huonoja päiviä, mutta tulee myös seuraavia päiviä kun olen kyseisistä ongelmista taas hieman vapaaampi. Osaan avata itseäni ja ajatuksiani perheelle, läheisille sekä poikaystävälle niinä vaikeina hetkinä, sekä antaa luvan itselleni itkeä.
