Kuulumisia ja koiruuksia

Ilmeisesti mä en saa unta tänäkään iltana, en ainakaan vielä. Mä oon paljon miettinyt, että alottaisin tänne kirjottamisen taas, ihan omia ajatuksiakin purkaakseni. Miettinyt miten tän nyt taas alottaisin, koska se aloittaminen on vaikeinta. Eipä siihen tosiaan mitään järkevämpää keinoa taida olla kun kirjoittaa, naputella koneelle vaan sitä tekstiä. Nyt mä sitten yritän tehdä "sen" naputella sitä tekstiä vain.

No mitä mulle kuuluu? Välillä vihaan tätä kysymystä, varsinkin silloin kun en itsekkään tiedä mitä vastaisin. Edelleen mun hoitoputki jatkuu, mutta siitä voin toisten kirjoittaa enemmän tai sitten en kirjoita ollenkaan. Antaa ajan näyttää, mä ajattelin nyt vaan mennä tän blogin kanssa fiiliksen mukaan.

Tää syksy on mulle jotenkin haastavaa aikaa. Huomaan aina ajautuvani alavire moodiin näin syksyn tullen. Ja välillä mun täytyy oikein potkia itseäni etten alkais erakoitumaan ja olemaan omien negatiivisten ajatusteni vanki. Ja jos mä antaisin sen mennä siihen pisteeseen tiedän, että se olisi sama kuin heittäisin kiviä esteeksi omalle hoitoprosessilleni. Täytyy siis vaan yrittää olla vahva ja nousta uudelleen ja uudelleen.

Nykyään teen vihdoinkin töitä mun vakituisen sopparin mukaan ja samalla tasapainottelen terapioiden ja lounastukien kanssa. Ainiin mulle on tulossa tzemppi kaveri, hyvin pieni ja suloinen tapaus. Mä olen vuokrannut auton kolmeksi päiväksi ja maanantai aamuna saan hakea tän ihanuuden uuteen kotiin. Tää tapaus on tyttö pentu rodultaan ranskanbulldog ja ikää löytyy 8 vko:a. Tapauksen nimi on Hertta ja mä uskon että tää suloisuus tulee piristään mua paljon tulevaisuudessa..