En tiedä johtuiko se siitä että ulkona paistoi aurinko, vai siitä että tiesin meneväni töihin ja olevani kontaktissa ihmisten kanssa..
Tässä välissä ehti olla pari vapaa päivää, joiden aikana en saanut sovittua mitään tapaamisia ihmisten kanssa.. Ja suoraan sanottuna en tiedä olisinko pystynyt siihen.. Sillä näinä kahtena vapaapäivänä mun vatsa oli ihan sekaisin.. mikään ei pysy sisällä vaan tuli samaa vauhtia toista kautta pönttöön.. Ja kyllä en tiedä montako kertaa oon saanut päivän sisällä ravata vessassa, varmaan lähemmäs kymmentä.. Voimakkaan refleksin takia vatsa on täyttynyt nesteestä ja ilmasta jokaisen vessa käynnin jälkeen ja ollut todella kipeä.. *No siis sen lisäksi, että ravasin vessassa kului tämä aika vaan nukkuen..
Aamulla jakelin vielä snapissä voittofiiliksillä, kuinka oon tän kolmen kuukauden aikana saanut kamppailtua jo 3 kg itselleni, vaikka matkaa onkin vielä paljon. Samalla panikoiden, sitä jossei mun vatsantoiminta ala pikkuhiljaa rauhottumaan oon tätä vauhtia samoissa lähtölukemissa..
Tunsin olevani energinen ja jaksavani.. Taisin pohtia myös kuntosalin aloittamista taas pitkänajan jälkeen.. Ajattelin että olisi kiva saada lihaksiakin.. Sairauden syöksykierteessä aloin jälleen pelkäämään lihasmassan tuomaa painoa, jolloin siis lopetin kuntosalilla käymisen.
Viime perjantai oli kai se päivä, joka sai mut heräämään ja sen "jonkun" liikahtamaan. Yksi niistä asioista joka herätti mut oli kun huomasin itselläni todellakin kaljuja kohtia.. Toinen niistä oli vanha kuva jossa oon ollut vielä normaalipainossa.. En tiedä miksei tää kuva oo saanut mua motivoitumaan aiemmin mutta nyt se sen teki..
Kerrospukeutuminen on pop,
että ei jäätyis
Ja se vanha kuva, jossa oon ollut vielä terveessä
ja toimivassa kropassa joka jaksoi..
No niinkuin sanoin aamulla ajatukset oli vielä tosi valoisat ja selkeet, ja nyt kun pääsin kotiin töistä, ne ajatukset on muuttuneet aika mustiksi ja harmaiksi.. Se voittofiilis +3 kg, on muuttunut epäonnistumiseksi.. (joo tiedän että tää ajatus on pelkästään sh:n).. Päässä menee vaan liuta ajatuksia joissa oon kaikessa epäonnistunut tai liian iso tarvitakseni apua tai liian huono "sairastaja" joka ei koskaan ollutkaan tarpeeksi laiha..
Mun pitäisi saada itseni tzempattua syömäänkin vielä jotain pientä, mutta näillä ajatuksilla se tuntuu melkein mahdottomalta.. Päässä pyörii viikonloppuna saatu rehellinen kommentti ulkonäöstä, joka herättelee, mutta samalla tuntuu ettei se voinut puhua musta, enhän mä koskaan oo edes ollut pelkkää luuta ja nahkaa....
Liisa, tiedäthän että tuo ajatus lihasten saamisesta treenillä on todella virheellinen? Jos sä menet tuossa kunnossa salille sun toipuminen pitkittyy. Treeni rikkoo sun entisestään rikki olevaa kehoa, etkä sä pysty niitä korjaamaan. Et syö edes minimien mukaan, joten sun keho ei pääse nälkiintymistilasta millään pois, ja jos siihen yhdistetään treeni, niin vahinko on suuri.
VastaaPoistaSe lihas kasvaa ruoalla ja levossa! Sä et voi lihoa pelkästään lihas- tai rasvakudosta, vaan kun sun paino nousee niin kasvaa sekä sun lihaskudos, rasvakudos ja sisäelimet normalisoituu pikkuhiljaa. Kun sä sallit kehollesi täyden levon ja syöt riittävästi (3000 kcal minimissään) sun keho pääsee nälkiintymistilasta. Se ei enää joudu panikoimaan ja ylläpitämään vain välttämättömien elintoimintojen toiminnan, ja se uskaltaa kiihdyttää sun aineenvaihduntaa, normalisoida sun suoliston ja ruoansulatuksen. Sun kehon vauriot alkavat ruveta korjaantumaan ja mikäli sä jatkat minimien mukaan syömistä, niin sä saavutat biologisen normaalipainon ja terveen, vahvan kehon.
Sen sijaan painon normalisoiminen ja parantuminen alle 2000-2500 kalorilla pitää sun kehon koko ajan nälkiintymistilassa ja triagessa (triage on tila, jolloin kaikki toiminnot keskitetään vain välttämättömimpiin, eli aivot, sydän, keuhkot, maksa ja munuaiset). Koska sun keho ei saa tarpeeksi ruokaa voidakseen normalisoida aineenvaihdunnan sä päädyt tilanteeseen, jossa sun pitää rajoittaa ruokaasi pystyäkseen säilyttämään painosi. Paino kerääntyy keskivartaloon ja usein jääkin siihen, koska keho ei saa tarpeeksi energiaa voidakseen edes jakaa tämän painon tasaisesti ympäri kroppaa.
Mä tiedän, mä todella tiedän miten helvetin pelottavaa se on yrittää uskaltaa tehdä major muutoksia, mutta mitä sä voit hävitä? Sulla ei ole yhtään mitään hävittävää enää. Sun tukka putoaa päästä ja kaljut läntit tulevat lisääntymään, ja seuraavaksi lähtee ripset ja kulmakarvat (ellei ne lähde jo). En enää edes puhu osteoporoosista, rasvamaksasta (joka anorektikoilla johtuu nälkiintymisestä, sillä maksa joutuu tuottamaan itsestään tarpeeksi glukoosia aivoille), sydänlihaksen kutistumisesta ja sydänvaurioista, suoliston bakteerikannan muutoksista ja sekundaarisista intoleransseista jne jne. Lista on loputon.
Ne ajatukset ovat VAIN ajatuksia, ja ne ovat sairaita. Sh mitätöi sua koko ajan ja yrittää tappaa sut. Sä et koskaan, et ikinä tule olemaan tarpeeksi mitään sille; ne tarpeeksi hyvät ja kunnon anorektikot ovat kaikki kuolleet.
Nämä ahdistukset, pelot ja pakkomielteet ovat tässä vaiheessa niin voimakkaita sun aliravitsemustilan takia. Sun aivot yrittää herättää sua ruoka-ajatuksilla syömään: etsi ruokaa ja syö, koska jumalauta sun keho on nääntymäisillään nälkään! Sun aivot kutistuvat, ajatus ei toimi enää rationaalisesti vaan siellä on vain ne sairaat pakkomielteet ja ajatukset.
On normaalia pelätä mutta fakta on, että mikäli sä toimit niiden mukaan sä et koskaan tule pääsemään tästä yli. On helvetin pelottavaa antaa keholle tarpeeksi ruokaa ja vain levätä, koska eihän silloin tapahdu mitään muuta kuin plösähtämistä, eihän silloin tule lihaksia.
Mutta totuus on just päin vastoin.
Muista, että ei ole olemassa sellaista kuin "liian nopeasti" edistymistä. Sen sijaan on olemassa sellainen kuin liian hitaasti edistyminen.
Sä et ole syömishäiriö. Sun elämä ei ole syömishäiriö. Sulla on syömishäiriö, joka haluaa sun kuolevan. Älä mitätöi tätä asiaa, koska ihan oikeasti tää on kyse elämästä ja kuolemasta.
Voimia Liisa! Tiedän miten vaikealta se voi tuntua ja sen ensimmäisen askelen ottaminen on vaikeinta, mutta se on parasta mitä voit tehdä itsellesi ja se on ainoa oikea suunta! <3
Heidi jaksoikin kirjoittaa jo pitkän ja hyvän vastauksen ja oon ihan samoilla linjoilla hänen kanssaan. Toivottavasti jatkat taistelua!!
VastaaPoistaTsemppiä ja voimia <3 Sä olet parantumisen arvoinen, muista se <3