Eksyksissä, mutta ei luovuttamassa

Tää viikko on menny multa niin ohi. Oon ollu joka päivä töissä, hoidossa tai kummassakin saman päivän aikana. Jokakerta kun mulla on omahoitaja keskustelu, multa kysytään miten eilinen tai ilta meni vastaus on etten muista.. Illat on sitten mennyt niiden omien ajatusten kanssa painiskelussa. Joka toinen ilta päätän että nyt tää saa riittää. Ja taas aamulla olen liian läski ollakseni sairas enkä ansaitse hoitoa. Ja joka kerta kun meen tällä fiiliksellä päivä klinikalle, kerron automaattisesti etten ole sairas enkä tarvitse apua. Samaan aikaan pelkään, että mut heitetään pois sieltä.

 En edes uskalla sanoa enään omia ajatuksia ääneen, omahoitajalle. Välillä tuntuu etten jaksa edes välittää enään itsestäni, eikä sekään varmasti auta että oon alkanut laiminlyömään mun lääkkeitä eihän niitäkään ole kuin kahdeksan kappaletta. Tää oravanpyörä johtaa taas siihen että oon entistä sekaisimmin ja haluaisin vaan lopettaa niin ettei mun päässä kulkis enään mitään ajatusta.

Ei helvetti, Mä en JUMALAUTA luovuta!! Mun täytyy nyt vaan yrittää löytää se motivaatio takaisin sieltä sumusta minne se on kadonnut. Mä olen niin vihainen itelleni, miks mä olen ajanut itteni tähän paskaan taas kerran.