No joo pieni muisti mulla on, että motivaatiota oli vielä jollain tasolla tai tarvetta muutokseen ennenkun onnistuin näkemään tiedoistani painon. Tiedän sen faktan järjellä että se ei ole riittävä, mutta ainut linja mitä mun päässä meni sen jälkeen oli "olenko mä noin iso, nyt en ainakaan ala lihottamaan itseäni". Tuntui että näin sen luvun 24h joka päivä siitä lähtien piirrettynä mun silmien eteen.
Jossain vaiheessa sain vahvemman ja vahvemman käsityksen siitä että voin hallita elämisen ja sh samassa paketissa. Niin että voin jatkaa laihtumista menettämättä vapautta elää. Tunne syntyi siitä, että en kieltänyt itseltäni mitään ruoka ainetta. Saatan esimerkiksi syödä pari siivua suklaata joka päivä, joskus jompikumpi lämpimistä ruuista unohtuu mutta syön hedelmiä ja kasviksia enemmän. En koe nälkää, en vain saa enään sullottua itseeni sitä määrää mikä mun henkilökohtaisen ravitsemussuunnitelman mukaan olis mulle se minimi määrä.
Mulla oli marraskuussa jäätävä ruokamyrkytys joka kesti viikon, kolmena ekana päivänä en saanut edes vettä pysymään mun sisällä vaan se tuli samantien ylös. Tää oli varmasti kans iso vaikuttaja miks oon nyt tässä tilanteessa. Sillä mä en koskaan päässyt sen jälkeen täysin mun ravitsemussuunnitelman määriin. Toisaalta kun tilanteeseeni ei puututtu millään eleellä muutakuin toteamuksella koin, että en ole sairas luulen vaan. En senkään takia nähny enään tarvetta muuttaa mitään tilanteessani.
Motivaatiota ja omaa tahtoa muutokseen on vaikea tällähetkellä löytää mistään.
Onko se kaikki tosiaan vain päätöksestä kiinni että jättää sairauden taakse ja tekee kaiken sen eteen että syömishäiriö olis joskus vain ikävä muisto menneisyydestä. Mutta entä jos en enään edes koe itseäni sairaaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti