Ajatuksia ja havaintoja

Iiikks, mun matka alkaa pikkuhiljaa lähenemään..
Toisina päivinä mä herään siihen todellisuuteen ja voin jopa tuntea ne perhoset vatsassa hetkenajan, ja mun tekis melkein mieli kiljua tai jotain.. Toisina päivinä tuntuu että matkaan on vielä paljon aikaa ,enkä osaa jännittääkään asiaa.. Mutta itteni tuntien, tiiän että mä luultavasti herään siihen todellisuuteen, että "nyt mä tosiaan meen" ja saan sen "jännäripaniikki kohtauksen" viimestään silloin kun istun siinä lentokoneessa perjantai aamuna..

No mitä muuta mulle kuuluu.. Oon taas miettinyt paljon asioita, muun muassa niitä miks mä oon taas päätynyt tänne. Siitä tuli sitten yhtenä yönä semmonen kevyt viis sivuinen teksti päiväkirjaan.. Se poukkoili ajassa taaksepäin siitä puolesta vuodesta - vuoteen ja jopa vuoteen 2013. Tiiättekö, nää on näitä tälläsiä "ajatusoksennuksia". Jokatapauksessa se autto mua taas ymmärtämään niitä asioita joita mun pitäis käsitellä eikä vaan sulkea pois mielestä.

Käytiin sitä kirjotusta läpi myös mun omahoitajan kanssa, koska siellä oli paljon semmoistakin mistä tiiän etten pysty viäläkään ääneen puhuumaan.. Mun hoitajalle kävi myös ilmi asiota joita on hoidon aikana tapahtunut mutta joista en oo koskaan puhunut.. 

Oon siis näköjään taas suojannut itteeni ja ajatellut ettei niitä asiota oo tapahtunu jos niistä ei puhu..

No ilmeisesti ne on sitten laukassu mussa posttraumaattisen tressihäiriönkin..

Tuntuu nyt kyllä että tää postauskin tulee muodostumaan tämmöseks yheks ajatusoksennukseksi..

Mutta siis, niinä päivinä kun pystyn miettiin rakentavasti asioita, tiiän että musta kuoriutuu tän sairauden takaa joku ihan mahtava persoona.

Semmonen spontaani joka osaa kuunnella sisäistä ääntä ja haluu elää niinku jokanen päivä ois lahja. Sellanen joka ei välitä muiden kritiikistä tai pyytele omaa itteensä koko ajan anteeksi. Musta tulis siis jus sellanen minä, joka on oppinut vihdoin olemaan oma ittensä eikä häpee sitä mitä on.

Blogin suhteen oon miettinyt myös sitä, että en haluis kirjoittaa niin paljon sh-ajatuksistani, kuten esim. Avautumis raita- tekstissä.. Joo ehkä tulee myös niitä hetkiä että koen tarvetta välillä avautua niistä syömishäiriön tuomista negatiivisistä ajatuksista. Mutta loppujenlopuks en tiädä auttaako ne omaa parantumista tai muidenkaa jos kokoajan tekstini kertovat niistä negatiivisissä ajatuksissa ja toivottomuudesta.
Mä kuitenkin haluan nousta täältä ja mä tuun tasapainottelemaan niin paljon kuin yksin pystyn, ennen kuin saan sitä apua lisää.

Haluun uskoo että mitä enemmän nyt keskittyn niihin positiivisiin sitä enemmän alan myös näkemään niitä ympärilläni. Varsinkin jos yrittää antaa niille positiivisille asioille ja onnistumisille isomman paino arvon negatiivisisten sijasta.

<3: Liisa