Mä oon ollut niin poikki tän alkuviikon. Maanantaina olin aamun päivä klinikalla ja siitä sitten iltavuoroon. Omien lääkkeiden laiminlyönti ja omasta tilasta johtuen mulla on ollut tänään ja eilen ihan hirveitä muljahduksia sydämmessä ja kaikki pyörii koko ajan silmissä, pyörryttää. Tuntuu että koko kroppa pettää ja mä taistelen että pysyn tolkuissa ja pystyssä.
Varmaan tilannetta helpottais, kun saisin ees sen verran taisteltuu itteni kanssa, että ottaisin ne lääkkeet. Mutta miks musta tuntuu etten ansaitse niitä lääkkeitä. Taistelen hoitoa vastaan vaikka pelkään että ne luovuttaa ja jättää mut yksin. Tuntuu että oon liian iso ansaitakseni edes hoitoa tai apua.
Olin tänään neljään asti päiväklinikalla. Mun mielialat heitti kokoajan volttia päässä naurusta ahistukseen. Sitten kun olin vessas vähän pidempään niin mun perään aletaan huuteleen, että mun pitää antaa autonavaimet pois..
Ja mitäköhän helvettiä mä autonavaimilla ittelleni tekisin? Jos mä olisin aikonut vahingoittaa itseeni niin, tekisinkö mä sen jollain autonavaimella?
Ja ne autonavaimet oli mulla sen takia kun menin hakemaan autosta vessakäynnin jälkeen yhden jutun.
Mun pitäis kai jaksaa saada itteni vielä tän illan aikan sinne päivystävään apteekkiin. Niin että mulla edes olis kotona kaikki maholliset lääkkeet joita mun pitäis päivittäin syödä. Ja potkia itteeni ottamaan ne lääkkeet. Meen taas niin ääripäästä ääripäähän.
Tänäänkin kun pääsin päiväklinikalta lähtemään, mulla tuli kiire ulos. Tuntu etten saanut enään happee. Eikä muhun saanut enään mitään kontaktiakaan. Ja kun mä pääsin autoon kaasutin ja ajattelin hetken, että ihan sama vaikka ajaisin ojaan, en jaksa välittää enään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti