Riskin otto ihmissuhhteessa

Menin tänään ihan aamusta kaheksaan poliklinikalle ja olin siellä kahteentoista asti. Sieltä mä menin aikalailla suoraan töihin. Mulla on siis ollut tosi pitkä päivä ja siltä se kyllä on tuntunutkin. En ois varmaan jaksanut tätä päivää, jos en tietäis että mulla on vapaapäivä tiedossa.

Tänään oli punnituspäivä, mulla on niitä sovitusti siis joka toinen viikko. Kysyin jälleen suuntaa antavaa kommenttia puntarin tuloksesta ja kommentti tuloksen suunnasta oli "voi voi"..

Ehkä sekunnin ajan män tunsin jotain sairasta onnistumista, mutta se tunne vaihtu nopeasti epätoivoon. Aloin tuntea enemmänkin pelkoa siitä että mun tzemppaus ei siltikään riittänyt siihen että suunta ois muuttunut

.

Jokatapauksessa mä oon ollut itestäni aika yllättynyt sen suhteen kuinka paljon oon saanut tässä parin viikon aikana puhuttuu omahoitaja keskusteluissa, mun ajatuksista rehellisesti. Ja se on sinäänsä jo iso voitto mulle. Me muuten katottiin tänään muiden potilaiden kanssa "napapiirin sankarit 2" ennen lounasta. Oli vähän vaikeuksia keskittyä ja pysyä juonessa mukana mutta onhan se Jussi Vatanen ihana! :D

Oon tänään funtsinut oikeestaan tosi paljon mitä teen huomisen suhteen, perunko J:n tapaamisen vai en. Mä en tosiaankaan tiädä miks mä menin keskiviikkona kysymään sen lauantain suunnitelmia ja ehdotin että se tulis Vaasaan käymään. Toisaalta mä haluisin nähdä J:n ja jutella, mutta taas toisaalta mua pelottaa ihan helvetisti jos satutan taas itteeni siinä. Meilä on kulunut "mykkäkouluu" nyt noin puolvuotta siitä kun viimeks puhuttiin. J ei silloin osannut vastata mun kysymykseen, mitä se oikein halus meidän suhteen.. Ja mä en kestänyt sitä tiedottomuutta, koska mulla oli alkanut jo oleemaan tunteita sitä kohtaan.

Jokatapauksessa mä nyt kuitenkin päätin sitten antaa mahdollisuuden huomiselle ja J:n näkemiselle. Suurimmat tunteet on kuitenkin onneks jo ehtiny laskee eikä mulla oikeestaan oo mitään odotuksiaakaan J:n suhteen. Huomennahan sen sitä paitsi näkee oliko se J:n näkeminen mulle hyvästä vai ei..