Taistellen mennään

Mä oon taas vähän vetäytynyt kaikesta ja miettinyt asioita. Toki välillä on vaikeeta edes yrittää miettiä mitään, kun sitä omaa pakkaa sekoittaa taas niin vahvasti se syömishäiriön ääni. Se ääni jolle ei koskaan mikään riitä teetpä niin tai näin..
Mä tiedän kyllä, että se vaatis multa taas niin helvetin moista vahvuutta & rohkeutta päästä täältä ylös. Ja tää kaikki mitä päässä käyn ympäri vuorokauden tuntuu vievän multa loputkin voimat. Toisaalta siihenhän tää syömishäiriö pyrkii, väsyttämään sut psyykkisesti ja fyysisesti niin ettei sulla oo enään voimia taistella vastaan ja se luovuttamine tuntuis oikeesti helpoimmalta vaihtoehdolta päästä "vapaaks".

Mutta jos mä kuuntelen sitä pientä ääntä, sitä joka ajelehtii koko ajan kauemmans mun luota. Mä en oo koskaan halunnut olla minkään suhteen se "luovuttaja".. Vaikka kieltämättä se ajatus on pyörinyt paljon mun mielessä tässä viimeaikoina..
Muistan kyllä että oon monesti ennenkin löytäny itseni tän saman kysymyksen ääreltä, "jaksanko enään taistella vai luovutanko". Nuoruudessa monesti kiusaamisen takia ja myöhemmin vaikeen masennuksen ja traumaattisten kokemusten jäljiltä. En tiedä mistä mutta jostain ihmeenkaupalla oon aina löytänyt viimehetkellä sen voiman taistella vielä kerran. Ja mä toivon ihan oikeesti että se voima löytyis nyt viimeistään siellä matkalla!

Mä en haluis, että mun paino tippuis tästä yhtään sen enempää kuin se on jo.. Silti mä pelkään taas sitä painon nousuakin. Mulla on vaan tällähetkellä se voima kadoksissa käydä tää taistelu jälleen kerran. Samalla se mun oma tahto ja järki hukkuu sinne syömishäiriön äänen taakse, joka huutaa mulle kuinka läski ja riittämätön mä olen..
Mutta mä oon yhä pysynyt siinä omassa lupauksessa että en vähennä tästä enään yhtään enempää.. Tää päivä on ollut taas aika vaikee, mutta sain kuitenkin illasta taisteltua ja kirittyä ne määrät mitä multa oli taas päivän aikana tippunut mun vähistä ruuista