Taistelin ja söin enemmän mitä oon viiteen kuukauteen syönyt. Yritin mennä ateria kerrallaan, ajattelematta yhtään sen pidemmälle..
Iltapäivästä ahistus oli jo niin korkee että, olin taas valmis luovuttamaan, tuntu etten vaan pysty tähän. Mä olin väsyneempi kuin koskaan.. Se päivä oli kuin vuoropuhelua 24 h syömishäiriön ja järjen välillä..
Todellinen potku sh persuuksiin!
Ravintolassa yksin
ja mä santsasinkin lisää tota
turkkilaista yougurtti pohjaista porkkanasalaattii..
Pienessä pakkauksessa välipala kaikkineen ryhminneen ja
ylimääräisenä vielä suklaata
Toinen lämminruoka kaikkineen osioineen
Kaiken tän lisäks vielä 2 näkkäriä, kiiwiä ja pari suklaakonvehtia..
Tänään mä menin aamulla poliklinikalle.. Mun eiliset taistelut paranemista kohtaan, oli tänään vaan iso ahdistus ja liian voimakkaat syömishäiriö ajatukset, joille mä en pystynyt sanoman vastaan järki äänellä.
Romahdin totaallisesti omahoitaja keskustelussa.. Halusin puhua eilisestä ja taisteluistani, mutta en vaan saanut sanaakaan suusta, sillä mun syömishäiriöajatukset oli niin voimakkaana käskemässä luovuttamaan. Mun puhelin lens seinään ja aloin itkemään.. Ne ainoot sanat mitä sain itkun seasta sanottuat oli että "mä en vaan pysty tähän, en pysty..."
Mun hoitaja sai mut rauhotettua vaikka siinä kesti tovi ja puhuttiin että olis varmaan hyvä että mulle lisättäis enemmän tukee..
En meinannut päästä lähtemään yhdeks töihin, kun multa varmistettiin vielä montakertaa poliklinikalla ton romahduksen jälkeen, että pystynkö mä varmasti ajaamaan nyt autoa, enkä tee mitään typerää itelleni..
Mutta eihän kukaan väittänytkään että tää taistelu tulis olemaan helppoa ja tasaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti